Raaseporin kaupungin suosittu Leijonapuiston leikkipuisto Tammisaaressa saneerataan syksyn 2025 aikana. Puiston turvallisuutta parannetaan ja leikkipuistoon tulee uusia leikkivälineitä sekä nuoremmille että vanhemmille lapsille.
– Saneerauksen myötä leikkipuisto saa kaivatun kasvojenkohotuksen. Pienten lasten alue uusitaan ja vanhemmille lapsille tulee uusia kiipeilymahdollisuuksia, joita monet toivoivat viime keväänä tehdyssä kyselyssä. Luomme toimivan kokonaisuuden, jossa alusta on esteetön ja johon tulee leikkivälineitä myös toimintarajoitteisille lapsille, kertoo projektipäällikkö Joacim Mäkelä.

Työryhmä, johon kuuluu edustajia Raaseporin kaupungista, Tammisaaren Lions Club rf:stä ja ELOF rf:stä (Elever, Lärare och Föräldrar vid Seminarieskolan r.f.), on osallistunut aktiivisesti uuden leikkipuiston suunnitteluun.
– Yhteistyö kaikkien osapuolten kanssa on ollut hienoa. Lisäksi olemme lukeneet ja ottaneet huomioon ne ilahduttavan monet vastaukset, joita saimme viime vuoden toukokuussa toteutettuun kyselyymme Leijonapuiston saneerauksesta. Yhteistyö Lionsin kanssa on ollut arvokasta kaikkina vuosina, ja on mukavaa, että he ovat halunneet olla mukana kehittämässä puistoa kaupungin lapsille ja perheille, kertoo puistopäällikkö Maria Eriksson.
Kyselyyn, joka julkaistiin Lasten päivän juhlan yhteydessä viime keväänä, vastasi noin 140 henkilöä ikähaarukassa 1–71 vuotta.
Saneeraus tehdään syksyllä 2025, Leijonapuisto on avoinna koko kesän 2025
Nyt suunnittelutyö voi alkaa kunnolla, kun tekninen lautakunta on valinnut toimittajat puiston eri toiminnoille. Nyt puiston suunnitelmaa hienosäädetään ja viimeiset mukautukset tehdään, jotta puistosta tulee saavutettava kaikille lapsille.
– Suunnitelmien edetessä tulee myös lisää tietoa siitä, miten puisto toteutetaan. Karusellit ja linna säilyvät puiston tutussa perustassa, kertoo Eriksson.
Kiipeilyteline Myran saa jäädä eläkkeelle, mutta samantyylinen kiipeilyteline tulee edelleen sijaitsemaan puiston paraatipaikalla.
– On ollut hienoa olla mukana leikkipuiston ja uuden Myranin suunnittelussa. Alkuperäinen Myran vihittiin käyttöön toukokuussa 1980, ja se täyttää tänä vuonna 45 vuotta. Vaikka se on kestänyt ajan hyvin ja ollut pidetty, on nyt aika uudistaa se, jatkaa Leif Stenwall, monille rakkaan kiipeilytelineen Myranin luoja.
– Jotta alkuperäinen Myran ei unohtuisi, museo on dokumentoinut kiipeilytelineen valokuvaamalla sen, kertoo intendentti Mia Juva Länsi-Uudenmaan museosta.
Puiston saneeraus tehdään syksyllä 2025, mikä tarkoittaa, että kaikki leikkimieliset ehtivät leikkiä Leijonapuistossa vielä kesän aikana.
– Syksyllä meillä on sitten päivitetty ja hieno leikkipuisto, jossa voi leikkiä monien vuosien ajan. Leikkipuisto on tärkeä osa Tammisaaren keskustaa ja sitä on tarpeen uudistaa säännöllisin väliajoin, jotta sen leikkiarvo säilyy, sanoo puistopäällikkö Eriksson.
Lue myös