Kaavasta lyhyesti
Suunnittelualue koskee osaa Raaseporin kaupungin Pohjan alueen Baggbyn kylän (661) tilasta Södergård RN:O 3:45 (710-661-3-45). Koko tilan maapinta-ala on 39,8700 ha ja vesipinta-ala 82,1350 ha, eli yhteensä 122,0050 ha. Ranta-asemakaava-alueen kokonaispinta-ala on alustavan rajauksen mukaan noin 13–15 ha.
Kaavatyön päätehtävä on suunnitella Pohjanpitäjänlahden osayleiskaavassa alueelle osoitettu kuuden yhteisrantaisen loma-asuntorakennuspaikan aluekokonaisuus uudestaan. Lähtökohtana on sijoittaa rakentaminen pääosin osayleiskaavan rajaamalle loma-asuntojen alueelle. Tavoitteena on suunnitella alueelle loma-asuntotontteja, jotka mahdollistavat osayleiskaavaa isompien loma-asuntojen rakentamisen. Keskeisenä lähtökohtana on osayleiskaavan mukainen kokonaisrakennusoikeus, joka järjestellään ranta-asemakaavassa uudelleen. Alustavien tarkastelujen mukaan loma-asuinyksikköjen määrä jäänee pienemmäksi kuin osayleiskaavan sallima (osayleiskaavassa 6 loma-asuntoa ja 6 sivuloma-asuntoa).
Lisätietoja antavat:
– Kaavoitussinööri Leena Kankaanpää, 019-289 3842,
Hankkeen käsittelyvaihe ja kaava-aineisto
Kaava saa lainvoiman
Kaava on saannut lainvoiman: 4.1.2013
Kaavan hyväksyminen
Kaava on hyväksytty kaupunginvaltuustossa: 12.11.2012 §116
Kaavakartta määräyksineen (lopullinen) (2 MB)Kaavaselostus (7.37 MB)
Kaavaehdotus
Nähtävillä:18.4 –21.5.2012
Ön_Kaavakartta (2.6 MB)ÖnNiemi_Selostus.pdf (14.17 MBKuulutus (23.5 kB)
Kaavoituksen aloitus ja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Kaavan vireilletulosta on kuulutettu: 7.2.2012
OAS (48.67 kB)Liitteet-1-4-teksteillä-dp_300-OK-kiinnitetty.pdf (5.73 MB)
Tietoa kaavoituksesta ja kaavoitusprosessista
Kaavaprosessi voi vaihdella riippuen kaavasta ja sen merkityksestä. Lue lisää tästä.
Miten kaavaan voi vaikuttaa?
Asianosaisilla ja myös muilla kunnan jäsenillä on oikeus esittää mielipiteensä kaupungille kirjallisesti kaavan nähtävilläoloaikana. Lue lisää tästä.
RSS seuraus