Oppilaskunta
Oppilaskunta on yhtä kuin kaikki koulun oppilaat.
Tavoitteenamme on kannustaa oppilaita vaikuttamaan kouluyhteisön asioihin sekä saada oppilaiden ajatukset ja mielipiteet kuuluviin koulun arjessa. Toiminnalla halutaan edistää oppilaskeskeistä keskustelukulttuuria luokissa ja koko koulussa.
Oppilaskunnan hallitus
Oppilaskunnan hallitus on demokraattisesti valittu toimielin, joka edustaa kaikkia koulun oppilaita. Kullakin luokalla on oppilaskunnan hallitukseen vaaleilla valittu edustaja ja tällä varaedustaja.
Oppilaskunta kokoontuu noin kerran kuukaudessa. Oppilaskunnan hallituksen käsiteltäväksi valikoituvat asiat liittyvät läheisesti oppilaiden koulupäivään, esimerkiksi välitunteihin. Oppilaskunnassa hallituksessa voidaan käsitellä myös ympäröivän yhteiskunnan ilmiöitä ja ajankohtaisia asioita.
- Oppilaskunnan ohjaavina opettajina lukuvuonna 2024-2025 toimii:
- Oppilaskunta vaali pidetään syyskuun alussa.
- Uusi oppilaskunta suunnittelee lukuvuoden toimintaa ja laatii toimintasuunnitelman sekä
- tarkastelee oppilashuollontoimintakertomusta ja tekee oman ehdotuksena.
- Oppilaskunnan jäsen voi tarvittaessa olla kutsuttuna oppilashuoltoryhmän kokoukseen.
Oppilaiden luomat ystävyyden säännöt Kiilassa
Oppilaat loivat yhdessä koulumme ystävyyden säännöt. Jokainen sai laittaa oman ehdotuksen palauteboksiin ja näistä muodostui neljä meille tärkeintä ohjenuoraa.
Verso – vertaissovittelu
Koulumme on kouluttautunut Verso- eli vertaissovittelutoimintaan. Toimintaa kouluttaa Suomen sovittelufoorumin VERSO-ohjelma, joka on kouluttanut koulumme aikuiset sekä vertaissovittelijoina toimivat oppilaat.
Verso eli vertaissovittelu on selkeä toimintamalli, jonka avulla sovittelijoiksi koulutetut oppilaat auttavat riidan osapuolia itse löytämään ratkaisun ristiriitaansa. Vertaissovittelijat ohjaavat keskustelua, jossa osapuolet saavat kertoa oman näkemyksensä tapahtuneesta, kuvata tuntemuksiaan ja pohtia molemmille sopivia ratkaisuvaihtoehtoja. Mallia noudattamalla riidan osapuolet etenevät niin halutessaan kirjalliseen sopimukseen, jonka toteutumista seurataan. Mikäli osapuolet eivät löydä molemmille sopivaa ratkaisua, asian käsittely siirtyy koulun aikuisten vastuulle.
Sovittelutoiminta tukee muita koulussa olemassa olevia puuttumisen menetelmiä ja antaa hyvän työvälineen eritasoisten konfliktien lapsiystävällisen ja varhaisen käsittelyn toteuttamiseen. Tavoitteena on puuttua mahdollisimman varhain mieltä pahoittavaan toimintaan ja ehkäistä isompien konfliktien syntymistä. Sovittelutoimintaa ohjaa aina henkilökunnan jäsenistä koulutettu tiimi, joka arvioi kunkin tilanteen soveltuvuuden vertaissovitteluun ja vastaa siitä, että koko sovittelun prosessi käydään läpi. Mikäli sovittelussa ei saada aikaan sovintoa tai sovituista asioista ei seuranta-aikana pidetä kiinni, koulun aikuiset vastaavat tarvittavista jatkomenettelyistä. Mikäli tilanne on sovittu ja korjaantunut, käydyistä sovitteluista ei välttämättä tiedoteta huoltajia, sillä vertaissovittelussa sovitellaan lasten keskenään ratkaistavissa olevia riitatilanteita. Koulun sovittelutoiminta ei vähennä kodin ja koulun yhteistyötä.
Ruokaraati
Ruokaraadin tavoitteena on kannustaa oppilaita hyviin ruokailutapoihin ja -tottumuksiin ja parantaa yhteistyötä oppilaiden, koulun ja keittiön välillä. Ruokaraatiin Karjaan alueella osallistuu Kiilan koulusta kaksi oppilasta rehtorin ja koulun ruuanjakajan lisäki. Ruokaraati on tapa, jolla pystytään osallistamaan oppilaita ja mahdollistamaan tiedonkulku keskuskeittiöstä oppilaille ja toisinpäin. Ruokaraati kokoustaa pari kertaa vuodessa ja kaikista kolmesta koulusta (Kiila, KYK, lukio) on myös edustus.
Ruokaraadin edustajat:
Vastuualueet
Eri luokka-asteilla on koulussamme vastuualueet, joiden hoidosta oppilaat huolehtivat:
1.-luokkalaiset: Piha-alueet ja istutukset
2.-luokkalaiset: Löytötavarat
3.-luokkalaiset: naulakot ja kenkätelineet
4.-luokkalaiset: kierrätys sekä esikouluyhteistyö
5.-luokkalaiset: ruokalan pöytien pyyhintä
6.-luokkalaiset: välituntivälineet ja kirjasto