Asemakaavan muutoksen tavoite on muodostaa asuin-, liike- ja toimistorakennusten sekä majoitustoiminnan korttelialueen kaavamerkinnällä (AL-1) Villa Ormnäsin ympärille,virkistysalueen kaavamerkinnällä puisto (VP),
Kaavamuutoksen tavoitteena on järkiperäistää kulku tontin pohjoisempaan osaan toisen vielä rakentamattoman tontinosan järjestelyjä ajatellen siten,
Asemakaavan muutoksen tavoite on muodostaa julkisten lähipalvelurakennusten korttelialueen (YL) muodostaa puiston (VP) muodostaa yleisen pysäköintialueen (LP) kumota yleisten rakennusten (Y) rakennusoikeus kaava-alueen länsiosassa.
Asemakaavan muutoksen tavoitteena on muuttaa nykyinen kaksikerroksinen liike- ja asuinrakennus niin, että rakennuksen kylmät ullakkotilat otetaan pääosin asuinkäyttöön.
Asemakaavamuutoksen tavoitteena on muuttaa voimassa olevan kaavan lähivirkitys- ja puistoaluetta liikerakennusten tontiksi. Lisätietoja antavat: – Kaavoitusteknikko Kurt Bussman,
Kaavamuutoksen keskeisin tavoite on alueen asemakaavojen muuttaminen, jotta mahdollistetaan Karjaan matkustajaliikenteen sujuvoittaminen ja saavutettavuuden parantaminen.
Asemakaavan muutoksen tavoite on muodostaa – erillispientalojen korttelialueen (AO) – maa- ja metsätalousalueen (M-1),
Maanomistajien huhtikuussa 2016 esittämän kaavoitusaloitteen mukaan tavoitteenaon nykyisten kortteleiden kehittäminen kaavamuutoksen avulla alueen vetovoimanparantamiseksi ja
Asemakaavan muutoksen tavoite on muodostaa – teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueen (T) – katuja. Lisätietoja antavat: – Kaavoitusteknikko Kurt Bussman,