Asemakaavan muutoksen tavoite on lisätä rakennusoikeutta 300 k-m² kiinteistölle niin, että päivittäistavarakaupan laajentaminen myymälän ja aputilojen osalta on mahdollista.
Kaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa nykyisessä kaavassa sallittua kerroslukua korkeamman asuinrakennuksen rakentaminen tontille.
Tavoitteena on osoittaa uusia työpaikka‐alueita lähinnä pienteollisuudelle.Kaavassa on tarkoitus osoittaa kevyen liikenteen yhteyksiä,
Asemakaavan muutoksen tavoitteena on muuttaa nykyinen kaksikerroksinen liike- ja toimistorakennus niin,
Suunnittelualue rajautuu länsiosastaan Helsinki-Turku rautatiealueeseen ja sen länsipuolella olevaan NordCenterin golfalueeseen. Alueen pohjoispuolella virtaa Mustionjoki.
Kaavamuutoksen tavoitteena on järkiperäistää kulku tontin pohjoisempaan osaan toisen vielä rakentamattoman tontinosan järjestelyjä ajatellen siten,
Asemakaavan muutoksen tavoite on muodostaa asuin-, liike- ja toimistorakennusten sekä majoitustoiminnan korttelialueen kaavamerkinnällä (AL-1) Villa Ormnäsin ympärille,virkistysalueen kaavamerkinnällä puisto (VP),
Kaavan kumoamisen tavoitteena mahdollistaa tiesuunnitelman hyväksyminen. Koska voimassa oleva asemakaava on viimeinen jäljellä oleva osa vuonna 1991 hyväksyttyä asemakaavaa ja asemakaavan muutosta,
Kaavamuutoksen keskeisin tavoite on alueen asemakaavojen muuttaminen, jotta mahdollistetaan Karjaan matkustajaliikenteen sujuvoittaminen ja saavutettavuuden parantaminen.